Postauksen tehnyt Pepsiboi päivänä Mar 22, 2023 17:29:49 GMT 2
Ramona Doris Mezeskosá
Nainen | Eluka | Aikuinen |
Yhde | Marina | |
Ammattihuijari | 178 cm | Siro |
Maine
Ramona tunnettiin ennen Yhdessä keskiluokkaisena tyttönä, joka pääsi mukaan Ydinvyöhykkeen seurapiireihin avioliiton kautta. Sen jälkeen hän on kadonnut ja saanut peräänsä etsintäkuulutuksen aviomiehensä perheeltä. Tästä syystä Ramona käyttää toista nimeään jutellessaan tuntemattomille.
Ulkonäkö
Siviilissä Ramona tykkää pukeutua pukuihin ja olla asiallinen tai ainakin osittain. Kauluspaidat, liivit, takit, puvut, ne ovat kaikki hänen mieleensä. Yleensä hiukset ovat myös kiinni palmikolla, hieman otsahiuksien tullessa toisen silmän päälle. Ilme on yleensä omahyväinen ja terävää purukalustoaan Ramona esittelee aina nauraessaan. Hänen olemuksensa huokuu itsevarmuutta. Taskut sun muut vyökotelot ovat tärkeitä Ramonalle, joka tykkää aina pitää vähän yllätyksiä piilossa pahan paikan varalta, eihän hänen rakenteellaan kamalasti tapella.
Suurin osa naisen kehosta on harmaansävyjä. Hänen selkänsä on tummanharmaa ja loput vaaleampaa. Pieniä valkoisia pisteitä hänellä kulkee selästä pyrstön päätyyn asti, ja suuri, turkoosi evä ja pyrstö ovatkin hampaiden lisäksi elukan ylpeyksiä. Ramona voi laskea pääevänsä alas.. Uidessa pyrstö auttaa ohjaamaan ja hän onkin nopea uimari. Pyrstössä on myös pari pehmeää piikkiä, joilla ei vahinkoa saada aikaan. Sen verran tiivis tuo kuitenkin on, että jos koko voimalla se lyö päälle niin kyllä siinä vähäksi aikaa hidastuu.
Sävystyksessään Ramona pitää sinisen, turkoosin ja vihreän sävyistä. Ne tuovat hänelle mieleen veden, mikä on kalaelukana hänelle tärkeää. Kyntensäkin nainen maalaa samalla turkoosilla kuin hänen evänsä on. Evässä on pieniä mustia pilkkuja, ja valoa vasten evä on huippua kohden läpinäkyvämpi. Kaulassa on kidukset.
Vihreät hiukset ja silmät ovat Ramonan tavaramerkki. Auki ollessaan ne ovat hyvin tuuheat ja pitkät, ja tarpeen mukaan nainen saattaa kihartaa, suoristaa tai käyttää vain suoraan peruukkia. Hän on nimittäin aikamoinen muodonmuuttaja. Valeasujen mestari, joka erikoistuu sievään, avuttomaan ja hieman tyhmänpuoleisten neitojen esittämiseen voidakseen huijata rikkailta rahaa joko kähveltämällä tai sitten asettamalla näille ansan. Naisen olemus voikin muuttua nopeasti, kun hän esittää jotakin, joten kannattaa olla varovainen, mitä petollisen kauneuden takana saattaa lymytä.
Luonne
Kiero kuin korkkiruuvi kuvaisi Ramonaa oikein hyvin. Nainen on vikkelä, nopea suustaan ja tietää usein hyvin, mitä ihmiset haluavat kuulla. Tämän takia hän on kuin kotonaan niin sosialiittien juhlissa kuin takakujan rikollispiireissä. Hän on tuttavallinen ja ensisilmäykseltä kovinkin ystävällinen, vaan kannattaa silti varoa, mitä hänen sanojaan suostuu uskomaan. Eluka valehtelee helposti saadakseen haluamansa, eikä hänellä juuri suurta luottamusta itselläänkään ole muita kohtaan. Ramonalla on kyllä paljon “ystäviä”, mutta nämä ystävät ovat vähintäänkin yhtä kieroja kuin nainen itse. Menevän naisen perässä on vaikea pysyä, joten jos hänen kanssaan leikkiin lähtee niin silloin kannattaa olla vikkelä kintuistaan.
Mieluisa olemus ei ole täysin huijausta. Ramona kyllä on seurallinen, hän tykkää vitsailla ja heittää huulta ja on hyvä kommunikoimaan muiden kanssa. Hän on kepeä ja huoleton monesta asiasta, eikä murehdi sellaisia, jotka eivät suoraan ole häneen yhteydessä. Muiden ongelmat ovat muiden ongelmia ja vaikka nainen itse olisi jonkun polosen ajanut umpikujaan niin häneltä on turha tulla pyytämään apua. Jotenkin hän saa aina siirrettyä vastuun pois itseltään ja pakenee paikalta yhtä nopeasti kuin oli saapunut. Katoamistemput Ramona osaa. Hän ei ole kova tappelemaan ja luottaa suurimmaksi osaksi älyynsä ja viekkauteensa selvitäkseen pahoista paikoista. Kaunis naama ei haittaa ja sen nainen tietää, käyttäen sitä hyväkseen aina kuin voi.
Ei ole vaikea sanoa, että Ramona rakastaa rahaa. Se on hänen motivaationsa elämässä ja hänet saa aina suostuteltua mukaan, jos vain maksaa tarpeeksi. Kiitollisuudenvelkaan hän inhoaa jäädä ja mieluusti vain maksaa jollekin hänen auttamisestaan tai henkensä pelastamisesta, jottei joutuisi tekemään palveluksia myöhemmin.
Rahanahneudestaan huolimatta joskus saattaa Ramonan nähdä arvaamattomuuttaan heittää muutaman lantin hyväntekijöiden suuntaan. Hänen on tunnettu antavan rahaa monelle kirkolle tai kiertävälle lekurille. Tämä ei niinkään ole hyvää hyvyyttä, vaikka tuskin nuo järjestöt sitä tietävät. Eluka vain tietää pitää hyvät välit kaikkiin ja uskoo rahan olevan vastaus kaikkeen. Hyvänteostaan huolimatta hänellä ei ole mitään esimerkiksi ihmiskokeita vastaan. Jos sattuukin hänet suututtamaan niin kannattaa varoa, sillä silloin voi saada tämän avuliaan naisen kääntämään viekkautensa muita vastaan. Ramonan mielestä ne, jotka hän leimaa turhiksi tai ärsyttäviksi, voivat ihan hyvin jäädä palkkionmetsästäjälle kiinni, olivat syyllisiä tai eivät.
Harva tietää toista puolta Ramonasta tosin. Hän rakastaa rahaa ja pitää huolen omista asioistaan, mutta loppupeleissä osaa myös olla aikamoinen romantikko. Hänellä on aimo kokoelma romanttisia romaaneja, joita hän on kerännyt koko ikänsä ja jos niistä tulee puhe niin johan naisen saa höpöttämään. Rakkaus on hänelle tärkeä asia ja hän haaveilee siitä päivästä, kun löytää itselleen prinssinsä kuten kirjoissa lukee. Rakkaus onkin se yksi asia, joka saa Ramonan perääntymään ryöstössä. Ei siis mikään lapsen ja äidin välinen vaan aito, palava rakkaus pariskunnan välillä. Tätä argumenttia kannattaa kuitenkin varoa käyttämästä, koska Ramona on hyvin nirso siitä, millaisen rakkauden näkee aitona. Tyhmäksi rakkaus ei häntä tee, mutta jos naisen huomion kohteeksi joutuu niin saahan siinä olla varovaisena, koska hän ei jätä rauhaan kunnes on saanut rakkaansa huomion. Tästä seuraten Ramona on myös äärimmäisen mustasukkainen ja jokainen, joka hänen tunteidensa tielle yrittää tulla saa tuta sen nahoissaan.
Naisella on hyvä itsetunto ja karismaa. Hän saa yleensä olemuksellaan kenet tahansa puhumaan ja tietää, mitä muut haluavat kuulla. Ramonasta on siis moneksi. Hänen luottamuksensa voi helposti ostaa paitsi jos onnistuu saamaan elukan rakastumaan itseensä. Sitten pitää varautua siihen, että tuo roikkuu kannoilla kunnes hän joko löytää uuden rakkauden tai jollekin käy huonosti.
Historia
Ramona syntyi alle keskiluokkaiseen perheeseen Yhden Keskusvyöhykkeelle. Vanhempien lisäksi perheeseen kuului kaksi veljeä, jotka olivat Ramonaa vanhempia. Veljet olivat jo nuorena menneet töihin tehtaille, jotta perheellä olisi varaa Keskusvyöhykkeen menoihin ja tämän takia vanhemmat laittoivat paljon odotuksia Ramonaa kohtaan. Hänen haluttiin opiskelevan ja pääsevän hyvään työhön, jotta perheen tulevaisuus olisi taattu, joten aina, kun veljet lähtivät ulos pitkän työpäivän jälkeen rellestämään, jäi Ramona kotiin lukemaan ja opiskelemaan.
Ainoasta tyttärestään oli myös isä äärimmäisen suojelevainen. Vaikka tyttö olisi lukenut ja opiskellut koko viikon, ei hän juuri päässyt ulos talosta. Sen sijaan Ramona istui kotona äitinsä kanssa ja sai kuulla ensisijaisesti kaikki turhautuneen kotivaimon murheet. Koskaan äiti ei suoraan sitä sanonut, mutta oli selvää, että isä ei ollut täysin uskollinen ja tuon pitkät “työmatkat” olivat vain tekosyy päästä pois perheen luota. Paetakseen onnetonta liittoa luki Ramonan äiti romanttisia kirjoja ja katsoi saippuaoopperoita tyttärensä kanssa. Tietenkään nuorena tyttönä ei Ramona ymmärtänyt, miksi äiti oli niin onneton, mutta äidin haikeus ja huokailu epärealististen tarinoiden perään vääristi hänen kuvaansa parisuhteista.
Satumaisiin tarinoihin uppoutuneena Ramona jatkoi opintojaan. Hänestä varttui pian nuori, kunniakas nainen, joka haki opiskelemaan YY:hyn. Heittämällä eluka pääsi sisään ja hänen perheensä oli äärimmäisen ylpeä kuopuksesta, josta vielä varmasti tulisi jotain. Ramona itse oli vain iloinen siitä, että sai vihdoin asua asuntolassa ja tutustua maailmaan oman kotinsa ja Keskusvyöhykkeen ulkopuolella. Ei aikaakaan, kun kuvaan astui kanssaopiskelija, nuori herrasmies varakkaasta perheestä. Naiivina, romantiikannälkäisenä naisena Ramona tunsi nopeasti vetoa tähän nuoreen mieheen, joka yhtälailla osoitti kiinnostusta.
Kun Ramonan perheelle selvisi, että kyseessä oli Ydinvyöhykkeen yhden varakkaimman perheen poika, alkoi ääni kellossa muuttua. Yhtäkkiä Ramonan haluttiin ehdottomasti menevän naimisiin tuon pojan kanssa, jotta hän voisi periä pojan rahat. Eluka oli ensin vastahakoinen, hän uskoi oikeaan rakkauteen ja vaikka hän välitti pojasta, ei hän halunnut taipua perheen sanoihin rahasta. Silti, suunnitelmat tuntuivat osuvan kohdalleen, niin Ramonalla kuin perheellä ja sen puolesta hän jatkoi uuden poikaystävänsä kanssa elämää.
Se, mitä Ramona ei osannut odottaa, oli tunteiden hiipuminen. Alkuhuuman jälkeen nuoresta miehestä alkoi paljastua puolia, jotka tylsistyttivät Ramonaa. Alussa mies oli vaikuttanut unelmien prinssiltä, mutta kaikki etiketit, tuon perheen ylimielinen asenne, odotukset, ne alkoivat uuvuttaa naista, joka alkoi ymmärtää maailmaa ympärillään. Suurin osa YY:n opiskelijoista olivat Ydinvyöhykkeeltä, he tunsivat toisensa ja heillä oli tietty näkemys Ramonan kaltaisista tytöistä. Elukan oli vaikea ymmärtää, miksei hänen unelmiensa prinssi puolustanut häntä tai miksi häntä ei otettu vastaan kuten kauan kadonnutta prinsessaa.
Katse alkoi harhailla. Yhä enemmän ja enemmän Ramona pysyi suhteessa perheensä painostuksesta, mutta iltapäivät hän kulutti tuijottamalla ulos ikkunasta toivoen oikean prinssinsä saapuvan ja pelastavan hänet tältä tilanteelta. Niin ei käynyt ja Ramonasta tuli samanlainen kuin äitinsä: jumissa onnettomassa suhteessa, jota hän pakeni saippuaoopperoiden ja romanssiromaanien maailmaan. Häät tulivat ja menivät, perhe sai mitä halusi ja Ramonan opinnot jäivät kesken kaiken hälinän keskellä. Tosin, ei kukaan näyttänyt siitä välittävän, olihan tyttö löytänyt hyvän aviomiehen.
Lopulta eräänä päivänä Ramona oli Yhden kaduilla. Hän päätti tylsyyttään mennä seikkailemaan Ulkovyöhykkeelle. Varakas kotirouva ei ollut täysin tuttu näky kaikille, mutta nopeasti Ramona löysi ystäviä minne menikin. Keskusvyöhykkeen asukkaana hän oli yhä sama tuttu nainen, jonka veljet työskentelivät tehtailla ja sitä kautta hänenkin nimensä tiedettiin. Ulkovyöhykkeestä tuli Ramonalle pakopaikka, mihin hän meni, kun illat yksin kotona kävivät pitkiksi. Laitapuolen kulkijoiden seurassa oppi nainen laskemaan korttia sun muuta silmänkääntötemppuja, ja pitkästä aikaa hänen mielensä sai jotain tekemistä. Hauskanpidolla oli kuitenkin hintansa, koska kaikesta huolimatta ei nainen ollut koskaan asunut vyöhykkeellä tai tuntenut sen varjoissa piileviä vaaroja.
Eräänä iltana, matkallaan takaisin kotivyöhykkeelleen, kävi joukko ulkopuolisia naisen päälle. Eluka ei ehtinyt mitään sanoa ennen kuin hänet oli jo heitetty junan kyytiin muiden tuntemattomien seuraan ja he olivat matkalla kohti Marinaa. Nainen pelkäsi. Hän ei ollut koskaan käynyt Yhden ulkopuolella. Alunperin tarkoituksena oli ilmeisesti ollut viedä Ramona muiden joukossa Uus-Kaaveeseen ihmiskokeisiin, mutta sanan levitessä naisen asemasta muuttui suunnitelma. Kidnappaajat päättivät sen sijaan ottaa Ramonan panttivangiksi ja vaatia tuosta lunnaita. Ajatuskin kammotti. Nainen ei uskonut miehensä perheen kaipaavan häntä tarpeeksi, että olisivat suostuneet lunnaisiin ja mitä sitten tapahtuisi, jos niitä ei maksettaisikaan?
Marinassa juna pysähtyi ja hädissään Ramona onnistui jotenkin pakenemaan. Hänen peräänsä lähdettiin ja ohikulkijat olettivat hänen tehneen vain jotain pahaa, minkä takia häntä jahdattiin. Jahti päättyi siihen, kun nainen törmäsi nuoreen mieheen. Toinen eluka, joka vaikutti ensin ärsyyntyneeltä yllätyksestä, hämmentyi pian, kun ymmärsi, millaisen tilanteen keskelle oli joutunut. Takaa-ajajat taisivat tuntea miehen, koska käskivät tuota luovuttamaan Ramonan heille ja yllättäen tuntematon mies retkahti nauruun tajutessaan toisten suunnitelman.
Paikalle saapui toinenkin mies, iso, uhkaava. Kaksikko vain läsnäolollaan pelästytti takaa-ajajat tiehensä, mutta kun Ramona yritti paeta, pysäytti nuorempi veljeksistä hänet. Hän esittäytyi ja pahoitteli naiselle tästä aiheutunutta hämminkiä. Kohteliaasti tuo pyysi häntä odottamaan hetken. Siinä istuessaan ja tuijottaessaan kauempana olevia miehiä, alkoi Ramonasta tuntua oudolta. Tuo nuori mies, joka hänet oli pelastanut, oli oikeastaan varsin komea. Ja hän oli ihan vahingossa sattunut paikalle hänet pelastamaan! Nainen oli jo kauan sitten luovuttanut satujen kanssa, mutta siinä hetkessä hänen vanha toivonsa roihahti takaisin entiseen voimaansa ja kaksikon tullessa takaisin oli Ramona hyvin vaitonainen. Hän oppi nuoren miehen nimeksi Valentin.
Valentin ja tuon veli, Alcrush, veivät Ramonan takaisin kotiin. Aviomies kovin kiitteli kaksikkoa ja torui vaimoaan Ulkovyöhykkeelle menemisestä. Tulevina päivinä hän laittoi palvelijansa vahtimaan Ramonaa, jottei tuo karkaisi taas omille teilleen, mutta kummallista kyllä ei Ramona edes yrittänyt. Sen sijaan hän istui ikkunan ääressä, luki kaikenlaista hömppää ja kuvitteli hänen pelastajansa vastanäyttelijän rooliin. Mielessä alkoi muodostua vääristynyt kuva siitä, millainen suhde heillä oikeastaan oli ja harhaluulojen huipentuma oli lopulta se, kun Ramona pakkasi laukkunsa ja lähti pysyvästi kohti Marinaa kenellekään mitään sanomatta.
Kauan Ramona etsi, muttei löytänyt pelastajaansa ainakaan heti. Sen sijaan hän löysi jotain muuta: itsenäisyyden. Ulkovyöhykkeellä opitut taidot olivat käteviä ja Marinan hyväuskoiset asukkaat olivat helppoja kohteita naisen viekkaudelle. Tuntui hyvältä vihdoin tienata omat rahansa ja tämä antoi nuorelle naiselle voimaa, mitä hän ei koskaan ollut kotona kokenut. Hän oli ensimmäistä kertaa elämässään itse vastuussa itsestään ja se tuntui hyvältä. Aikaa vierähti mukavasti ja nainen oppi aikamoiseksi muodonmuuttajaksi käyttäen apunaan myös seurapiireissä opittuja tapoja ja etikettejä huijatakseen itsensä sisään hienoihin juhliin.
Lopulta eräissä näissä hienoissa juhlissa häntä lähestyi nuori mies. Kettukorvainen mielistelijä oli valmis maksamaan naiselle tuon hankkimasta informaatiosta ja mielellään Ramona suostui. Mikä hänet todellisuudessa yllätti, oli miehen seurassa olevat henkivartijat. Toinen näistä oli tuttu, ja viimein Ramona oli löytänyt prinssinsä. Hän oppi Valentinin tekevän töitä häntä lähestyneelle miehelle ja että tuon pääasiallinen toimialue oli Uus-Kaave. Valentin itse ei tuntunut tunnistavan Ramonaa, mikä tietysti tuotti pienen pettymyksen, mutta sen sijaan, että se olisi lannistanut naista, sai hän uutta tuulta purjeisiinsa. Nainen päätti voittavansa toisen sydämen itselleen ja toteuttavansa viimein unelmansa aidosta onnesta, jonka hän niin kovin ansaitsi.
Trivia
-Osaa laskea kortteja.
-Osaa muodonmuutoksen jalon taidon ja käyttää siihen peruukkeja, meikkejä ja erilaisia vaatteita.
-Innostuu kuin mikäkin teinityttö rakkaudesta puhuttaessa.
-Pikkukuvan piirtänyt Meatmogul!
-Osaa muodonmuutoksen jalon taidon ja käyttää siihen peruukkeja, meikkejä ja erilaisia vaatteita.
-Innostuu kuin mikäkin teinityttö rakkaudesta puhuttaessa.
-Pikkukuvan piirtänyt Meatmogul!